maanantai 6. lokakuuta 2014
Kookoskuppikakut
Eksoottinen kookos, nam! Lidlistä löysin ihanaa valkosuklataa, joka maistui kookokselle ja maissihiutaleille. Toiseksi uusimmassa Leivotaan -lehdestä löytyi kiva ohje kookoskuppikakkuihin.
Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut käytetty suklaata. Lisäksi laitoin vielä taikinaankin kookoslikööriä lisämakua antamaan. Tässäpä minun versioni:
18 KPL
6 dl vehnäjauhoja
1 dl kookosjauhoa
3½ dl sokeria
2½ tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
250 g voita kylmänä
4 kananmunaa
3½ dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
2 tl kookoslikööriä
kookossuklaata
Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää joukkoo pieniksi kuutioitu voi. Vatkaa seos murumaiseksi.
Lisää joukkoon kananmunat yksi kerrallaan. Lisää puolet maidosta ja kookoslikööri ja sekoita taikinaa muutaman minuutin ajan. Lisää loput maidosta ja sekoita taikina tasaiseksi.
Annostele vuokiin ja lisää jokaiseen vuokaan pala suklaata. Paista 175 asteessa noin 20 min.
Kuorrutteeseen laitoin
300 g maustamatonta tuorejuustoa
200 rahkaa
lisäksi maun mukaan kookoshiutaleita, ruokokidesokeria, tomusokeria ja kookoslikööriä.
Pursota kuorrute kuppikakkujen päälle ja lisää suklaarakeita ja kookoshiutaleita.
Niin kookoksenmakuista että! Näistä tuli aivan ihanan pehmeitä ja makeita! Suosittelen kokeilemaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi vitsi kuinka herkullisen näköisiä.
VastaaPoistaKiitos! :)
VastaaPoista