sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kahvi-mariannejuustokakku



Tykkään kahvista ja mitä tummempaa sen parempaa! kinuskikissan  ensimmäisessä leivontakirjassa oli ohje Suomi-kakusta, joka on kahvinmakuinen. Sen pohjalta lähdin kehittelemään tätä kakkua. Ja yllättävän hyvää tästä tulikin.



Kahvi ei maistu kovin vahvasti tässä, mutta kahvikiisselistähän voi tehdä niin vahvaa kuin haluaa. En sekoittanut kahvia ollenkaan ite mousseen, vaan siinä maistuu marianne karkki. Nämä kaksi yhdistelmänä oli oikein toimiva. 




Pohja:
200 g dominokeksejä (tai muuta vastaavaa)
50 g sulatettua voita

Mariannemousse:
300 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g rahkaa
1 dl vaahtodotettua kermaa
1,5 dl sokeria
30 kpl mariannekarkkia
6 liivatelehteä
½ vettä

Kahvikiisseli:
 2,5 dl kahvia
2 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 dl punaista maitoa

Vuoraa 24 cm:n irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos vuoan pohjalla ja laita jääkaappiin odottamaan.

Keitä kahvi. Sekoita kiisseliä varten kattilassa sokeri ja perunajauhot. Lisää 2½ dl kahvia ja maito. Lämmitä liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Anna jäähtyä.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Murksaa mariannekarkit hienoksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä rahka, tuorejuusto, sokeri ja murskatut mariannekarkit. Kuumenna tilkka vettä kattilassa, sekoita joukkoon liivatelehdet. Sekoita liivatevesi tuorejuustoseokseen, lisää lopuksi kerma varovasti sekaan.

Kokoa kakku laittamalla vuorotellen vuokaan mariannemoussea ja kahvikiisseli nokareina. Laita päällimmäiseksi kahvikiisseliä. Voit halutessasi vedellä kakun pintaa veitsellä, joten syntyy kaunis marmorikuvio.

Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.



1 kommentti:

  1. Vastavierailulla!:) Todella herkullisen näköinen juustokakku, kuten myös alla olevat suklaamacaronit!:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...