torstai 30. huhtikuuta 2015

Munkit


Munkki, vapun suuri herkku! Meidän perheessä munkkeja ei tule tehtyä kyllä kuin vapuksi, onhan ne kuitenkin hyviä! Tein kahdenlaisia munkkeja, hillolla ja ilman. Ja kyytipojaksi itsetehtyä simaa.
Ohjeen olen saanut koululta ja jaan sen nyt teillekin.

½ litraa vettä (käytin punaista luomumaitoa)
50 g hiivaa
150 g sokeria
10 g suola
100 kananmunia
50 g kreemijauhetta
n. 800 g vehnäjauhoja
8 g gardemumma

Liota kädenlämpöiseen nesteeseen hiiva ja lisää kaikki muut aineet ja osa vehnäjauhoista. Lisää jauhoja alustamisen aikana, vaivaa taikinaa kunnes siinä on hyvä sitko. Jauhojen määrä riippuu jauhomerkistä.
Anna taikina kohota. Pyörittele taikinasta n. 50 g painoisia palloja, kohota, käännä ja kohota toinen puoli. Lämmitä kattilassa n. 1½ litraa öljyä. Voit kokeilla öljyn lämmön sopivuutta laittamalla sinne pienen taikinapalan, kun taikina kohoaa pintaan ja alkaa ruskistua, niin öljy on sopiva lämpöistä.

Laita öljyyn taikinapaloja varovasti, voit halutessasi tehdä sormilla reiät keskelle tai paistaa palloina, niihin voit jälkeenpäin laittaa hilloa hillotyllan avulla,  paista ruskeaksi, nosta reikäkauhalla pois. Sokeroi. Nauti!

Hauskaa vappua!!




perjantai 24. huhtikuuta 2015

Mutakakku


Mutakakku, tuo suklaanystävän pahe! Ihana, syntinen herkku ja niin mehevää! Tämä leivonnainen onn yksi suosikeistani! Ja vielä jäätelön kera. Paistan kakkua vain sen verran. että se on valuvaa vielä sisältä! Mutakakusta voi tehdä sellaisen kuin haluaa. Itse tein sen tällä kertaa näin:


24-26 cm vuoka

100 g tummaa suklaata
100 g maitosuklaata
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl muscovadosokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sulata suklaat ja voi. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita suklaa-voiseos varovasti munasokerivaahtoon. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe ja siivilöi ne taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.
Kypsennä kakkua 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 17-25 min, riippuen siitä millaisen siitä haluat rakenteeltaan. Omassa uunissa paistoin n. 23 min ja jäi vielä valuvaksi.

Parasta mutakakku on lämpimänä jäätelön kera. Kuvissa näkyvä pala ei ole kovin kaunis, koska se oli vielä niin valuvaa, ettei saanut leikattua siitä kaunista palaa, parasta juuri silloin. Lisänä söin tälläkertaa lakritsijäätelöä.




keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Herrasväen pikkuleivät


Herrasväen pikkuleipä, pikkuleipien aatelia! Ainakin minun mielestäni ;) Juhlien ja arjen ihana pikkuherkku! Niin yksinkertainen, mutta todella maukas! Minun ehdoton lempparini...Varsinkin, kun tekee ne voihin :)


150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
4 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripsaus suolaa
vadelmamarmeladia

Vaahdota voi ja sokeri hyvin. Lisää joukkoon kananmuna hyvin sekoittaen. Lisää kuivat aineet. Laita taikina muovipussiin jääkaappiin jähmettymään.
Kauli taikina n. 3mm paksuiseksi. Ota pyöreällä muotilla, halkaisija n. 4 cm, paloja. Paista 200 asteessa n. 7 min. Varo, ettei reunat men liian tummiksi, kekseistä tulee helposti liian kuivia.
Pursota pieni nokare vadelmamarmeladia joka toiselle keksille. Laita toinen keksi päälle. Pyörittele sirosokerissa. Kaikista parhaiten sokeri tarttuu lämpimiin kekseihin.



lauantai 11. huhtikuuta 2015

Sitruuna-limetorttu



Ihana keväinen ja aurinkoinen päivä takana. Hiihtolenkki tehty ja herkuteltu sitruunaisella piirakalla. Keävät saa aikaan sen, että haluaa leipoa erilaisia raikkaita leivonnaisia. Tykkään tosi paljon sitruunaisista leivonnaisista ja varsinkin mieheni on suuri sitrusleivonnaisten ystävä! <3

Tämän raikas sitruunatorttu saa lisämakua limestä. Ohje löytyi uusimmasta Herkkuleivonta -lehdestä.

Raikasta ja täyteläistä!






Pohja

5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tomusokeria
½ tl suolaa
150 g voita
1 keltuainen
2-3 rkl kylmää vettä

Täyte

2,5 dl kermaa
2 munaa
3 keltuaista
1,75 dl sokeria
2 sitruunan raastettu kuori
0,5 dl sitruunan mehua (laitoin enemmmän)
1 limen raastettu kuori
1 tl limen mehua (laitoin koko limen mehun)

Siivilöi jauhot, tomusokeri ja suola suureen kulhoon, sekoita. Nypi sormilla kylmä voi jauhoseokseen, kunnes muodostuu murumainen rakenne.

Lisää keltuainen ja kylmä vesi, sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. Vaivaa taikina sileäksi. Kääri se kelmuun ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Kauli taikina noin 3 mm paksuiseksi levyksi. Laita levy 24 cm piirakkavuokaan. Laita vuoka vielä puoleksi tunniksi jääkaappiin.

Laita reilun kokoinen leivinpaperinpala vuokaan, kaada päälle painoksi riisi tai kuivia herneitä. Tämä pitää piirakan reunat ylhäällä paiston ajan. Paista 175 asteessa noin 15 min. Poista painot ja paista vielä noin 10-15 min, kunnes pohja on kauniin ruskea. Ota pois uunista ja alenna lämpö 150 asteeseen.

Täyte: vatkaa kaikki ainekset sekaisin, kunnes seos on sileää. Kaada täyte siivilän läpi paistetulle pohjalle, paista piirakkaa 30-35 min. Anna jäähtyä.





keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Juusto-kasvismuffinit



Suolaiset kuppikakut ovat myös oivallista tarjottavaa kahvipöytään. Iltapalaksi mainio vaikka teen kanssa. Näissäkin on mielikuvitus rajana makujen kanssa. Näiden muffinien ohje löytyi uusimmasta Herkkuleivonta -lehdestä. Muutin vain taikinan jauhoja, korvasin osan vehnäjauhoista grahamjauhoilla, tulee ruokaisamman makuinen. Mielestäni näistä tuli oikein herkullisia, jopa mies tykkäsi, vaikka ovatkin kasvisversio.
Ohjeessa oli käytetty parmesaanijuustoraastetta, minä laitoin emmentaalijuustoa.




 n. 15 kpl

1 tl oliiviöljyä
3 tomaattia
1 punainen paprika
1 punasipuli
1 kesäkurpitsa
3 valkosipulinkynttä

3 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,75 dl juustoraastetta (parmesaani)

1,25 dl maitoa
90 g voita sulatettuna
2 munaa
0,75 dl maustamatonta tuorejuustoa

Pilko vihannekset, kuullota oliiviöljyssä pannulla. Mausta.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa nesteet kulhossa sekaisin. Lisää ne kuiviin aineisiin. Sekoita vain sen verran, että ainekset menevät sekaisin.

Laita taikinaa muffinivuokiin 2/3 osaa. Lisää vihannekset. Paista 175 asteessa n. 20 min.

Minä käytin silikonista muffinivuokaa.






maanantai 6. huhtikuuta 2015

Hello Kitty -kakku



Taas sain tehdä Hello Kitty kakun. Veljen tyttöni täytti jo 1 vuoden! Nopeesti aika mennyt, vastahan sitä ristiäisiä vietettiin!
Väkeä riitti tuvan täydeltä. Sankari sai kivoja lahjoja ja oli ihan ymmällään isosta hälinästä, mutta silti innoissaan. Vielähän hän ei oikein ymmärtänyt mistä oli kyse.

Juhlissa oli tarjolla kakun lisäksi herrasväenpikkuleipiä, hyydytetty kinkkukakku, pitsarullia, vadelma-suklaakuppikakkuja sekä tietysti karkkia.




Kakku on tehty kolmesta kaakaokääretorttulevystä. Välissä mangopilttiä sekä kermaa ja vaniljarahkaa. Kermassa olen siirtynyt käyttämään tavallista valion vispikermaa. Maku on aito. Koristeet on tehty vaniljanmakuisesta massasta.  Kostutus spritellä.











Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...