tiistai 10. maaliskuuta 2015

Sitruunakuppikakut


Hiihtolomat on lusittu ja arkeen palattu. Mulla työharjoittelu jatkuu vielä parisen viikkoa. Täällä pohjoisessa kevät on kovassa vauhdissa. Plussan puolella ollaan päivittäin ja mielestäni kevät tulee joka vuosi vaan aikaisemmin ja aikaisemmin...
Olimme lomalla muutaman päivän vanhempieni luona. Äidilläni on heti maaliskuun alussa synttärit, joten sehän oli herkuttelun paikka. Tällä kertaa tein kuppikakkuja tavallisen täytekakun sijaan.

12 kpl

110 g voita
100 g vaaleaa muscovadosokeria
125 g tavallista sokeria
2 kananmunaa
275g jauhoja
2½ tl leivinjauhetta
90 ml maitoa
2 rkl sitruunamehua
1 sitruunan raastettu kuori

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita maito ja sitruunamehu keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja maitoseosta. Lisää sitruunankuori viimeiseen jauhoseokseen.
Täytä muffinivuoat ja paista 180 asteessa n. 25 min. Jäähdytä.

Kuorrutus

200 tuorejuustoa
2 dl kermaa
tomusokeria

Vaahdota kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto ja maun mukaan tomuskoria. Koristele haluamallasi tavalla.

Minun kuppikakuista tuli ihanan keväisiä ja tyttömäisiä :D mutta äiti tykkäsi <3


Kuvissa näkyy juuri hankkimani lautaset. Löysin ne maalaisromanttiselta kirppikseltä facebookista. Niissä on ihania kuppikakkujen kuvia! Siis tosi syötävän suloiset! Täytyy ottaa niistä kuvia lisää ja postata teille aiheesta :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...